Minä ja puutarhani

Olen viettänyt siirtolapuutarhassa kesäpäiviä 7-vuotiaasta lähtien. Varsinaisen viljelyn ja puutarhanhoidon suhteen olen ollut kuitenkin enemmän tai vähemmän sivustakatsoja toissakesään saakka. Silloin oli minun aikani astua puikkoihin ja ottaa päävastuu puutarhastani. Ensimmäinen kesä menikin varsin kunniakkaasti. Vuosia hyvin hoidettu palsta oli suhteellisen helppo pitää kunnossa ja mieskin autteli hommissa. Viime kesä oli kuitenkin erilainen. Kävin mökillä tekemässä välttämättömimmän vauvan päiväunien aikana, mikä tarkoitti noin kahta tuntia kerrallaan. Hereillä ollessaan vauva ei viihtynyt vaunuissa ja vaikka nurmikon leikkaaminen vauva kantorepussa vielä onnistuikin, niin kitkeminen ja muut työt olivatkin sitten ihan toinen juttu. Lisäksi miehen työkiireet saivat hänet pysyttelemään sivussa puutarhatöistä koko kesän. Kesä oli rankka, rikkaruohot valtasivat kukkapenkit ja puutarha rapistui silmissä. Syksyllä olin niin uupunut, että rupesin harkitsemaan mökin myymistä.

Pähkäilin myymispäätööksen kanssa koko talven ja nyt keväällä olin sen jo oikeastaan tehnyt. Kunnes menin mökille ensimmäistä kertaa noin kuukausi sitten ja tiesin saman tien, että sitä en voi tehdä, en voi myydä mökkiäni. Mielessä kuitenkin kummitteli stressaava edelliskesä ja järki sanoi toista, mutta sydän oli jo tehnyt päätöksen.

Koko talven kestänyt luopumiseen valmistautuminen ja varsin nopeasti pyörretty päätös saivat minut kuitenkin tarkastelemaan mökkiäni ja suhdettani siihen uusin silmin. Jos oikeasti haluan pitää mökkini ja onnistua siirtolapuutarhurina, on minun tehtävä asiat omalla tavallani. Toteuttaa omia unelmiani ja tehdä mökistä ja sen palstasta oman näköiseni. Nyt on sen aika.

 Postauksen on kuvat otettu kahden edellisvuoden aikana.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14869517/?claim=a7sea7nmk53">Follow my blog with Bloglovin</a>