sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Mökillä huhtikuussa


Kävin eilen katsastamassa tilanteen mökillä. Menomatkalla satoi räntää ja lämpötila lähenteli nollaa, mutta onneksi perillä kuitenkin aurinko rupesi pilkistelemään pilviverhon takaa. Jos ei katsoisi kalenterista ja huomaisi pieniä muutoksia pihamaalla, niin voisin melkein väittää, että viime viikon aurinkoisten kevätpäivien jälkeen ollaan menty ajassa taaksepäin. Remonttivalmistelujen lisäksi myös kevättyöt odottavat tekijäänsä, toivotaan siis aurinkoisempia ja keväisempiä mökkipäiviä tuleville viikoille.


Raparperi jo pilkistelee mullasta, en malta odottaa alkukesän raparperiherkkuja!


Kukkapenkit ovat viime kesän jäljiltä surkeassa kunnossa, tarkoitus olisikin muokata niitä tänä kesänä aika reippaalla kädellä.


Merkittävin kevättyö on vadelmapensaiden harventaminen. Eilen sain jo pikkuisen aloitettua urakkaa. Harvennettu osa näkyy kuvassa taka-alalla.


Siellä se mökki odottaa suoristamista, remonttia ja kesää!

2 kommenttia:

  1. Hyvin kylmää ja kalseaa on huhtikuu lähes täysin ollut tähän saakka. Kolmen asteen päivälämpötilat sateineen ja välillä yöpakkaset ovat olleet täällä meillä todellisuutta jo pitkään. Luonto tulee sananmukaisesti räjähtämään kasvuun, kunhan sää tästä lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä odotellessa! Tänään onneksi sääkin on jo lupaavampi ainakin täällä pääkaupunkiseudulla:-)

      Poista