maanantai 21. toukokuuta 2018

Omenapuut


Tuskin on kirsikankukista päästy, kun kukkimisvuorossa ovat ne rakkaimmat puut. Oman pihan omenapuuvanhukset. Hätäilin hieman ja ikuistin kukkivat puut, kun vielä osa kukista oli nupuillaan. En nimittäin ollut ihan varma, koska pääsen palstalle seuraavan kerran ajan ja kameran kanssa jakkaran päälle keikkumaan.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Mökkiruokaa: kreikkalaiset kanavartaat


Mökillä ruoka maistuu lähes poikkeuksetta hyvältä. Silti sen tekeminen kaikkien mökki- ja puutarhahommien päälle on joskus tosi työlästä, ellei sitten mökkipäivän ensisijainen tarkoitus ole laittaa ruokaa ja herkutella. Helatorstaina kokeilimme helpottaa kokkailun osuutta mökin päässä ja valmistimme pyhäpäivän juhlalounaan mahdollisimman valmiiksi jo kotona. Kun paikan päällä tehtäväksi jäi vain kanan pujottelu grillitikkuihin, grillaus, kattaus ja tiskit, konsepti oli varsin onnistunut. Ja aikaa jäi hääriä puutarhassakin.

Listalla tänään kreikkalaiset kanavartaat (marinadin ohje täällä, suosittelen! Meidän versiossa tuore rosmariini vaihtui tosin kuivatuksi), itse tehty hummus, kaupan tsatsiki, fetasalaatti ja valkoista leipää.

Tämä postaus on muuten osa uutta mökkiruokaa-sarjaa, jossa on tarkoituksena löytää hyviä mutta vähävaivaisia mökille sopivia reseptejä. Näitä siis on tarkoitus seurata lisää tämän kesän aikana!