sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Vihdoinkin mökillä


Tänään koitti se jo kovasti odotettu päivä ja pääsimme viimeinkin mökille ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Siellä se palsta odotti pienten kevään merkkien kera, mökissä haisi valkosipuli (unohdin yhden syksyllä keittiön tasolle, mutta ehkä hyväkin niin, sillä hiiret olivat rellestäneet ainoastaan astiakaapin alahyllyllä) ja suojaisalla pihalla oli suorastaan kuuma.

Tytöt uppoutuivat leikkeihinsä ja kuopus autteli "työmiehenä" niin äitiä kuin isääkin. Sain haravoitua ja leikattua kaikki pystyyn kuivuneet perennat. Lisäksi edellisessä mökkipostauksessa mainitsemani kasvihuonehaave eteni aimo harppauksella, kun saimme mökkiremonttia tekevältä naapurilta vanhoja ikkunoita. Tekeillä on siis pieni minikasvihuone, johon passelisti mahtuu pari tomaattia ja chiliä.

Iloa tuotti myös huomata, että salkoruusut näyttävät selvinneen talvesta, havujen alla pilkotti jo nimittäin vihreää. Ja enpä muuten tiedä, missä kahvi maistuisi yhtä hyvältä kuin oman mökin terassilla kevätauringossa. Kyllä tätä olikin jo odotettu!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Viime kesän projektit


Tässä samalla kun tuleva kesä on jo kovasti mielessä ja suunnitelmissa, niin ajattelin tehdä pienen katsauksen viimekesäisiin mökkiprojekteihin. Palstan ja puutarhan ylläpito vaatii melko lailla työtunteja jo ilman suurempia projektejakin (ja kun olisi kiva vähän myös nautiskella ja fiilistellä), joten vaikka olisikin kiva saada kaikki kuntoon nyt ja heti, niin hommaa on pakko jakaa oman jaksamisen ja liikenevän ajan mukaan useammalle kesälle. Ja projektithan eivät oikeastaan lopu koskaan, sillä aina sitä löytää jotain uutta fiksattavaa ja muokattavaa.

Viime kesän tehtävälistalla ylimpänä oli näkösuojan rakentaminen mökin terassille. Anssi nakutteli ristikon paikoilleen jo pääsiäisen räntäsateissa ja heinäkuun alussa sain kärhötkin istutettua. Puuarhan puolella muokkasin vanhasta kasvimaasta ryhdikkäämmän ja selkeärajaisemman muuntamalla sen lavakauluskasvimaaksi. Lavakaulusviljelmät osoittautuivat paremmin hallittaviksi, ja lisäksi niiden suojaaminen tuholaisilta oli isoa kasvimaata helpompaa. Mökin sisätilat eivät sen suurempia remontteja tarvinneet, mutta huussille näytettiin maalipensseliä varsin pikaisen mielijohteen ansiosta, jotta se istuisi paremmin yhteen muun mökin kanssa. Lopputuloksesta tulikin ihanan raikas.

Yllä mainittujen ja perushommien lisäksi kunnostin ja muokkasin perusteellisemmin muutamia kukkapenkkejä sekä tasoitin viimeisetkin toissakesän remontin aikana syntyneet epämääräiset multa- ja kivikasat.

Mitäs sitä sitten keksisi täksi vuodeksi? Portti pitäisi uusia ja lisäksi umpeen kasvanut puutarhapolku portilta mökille kaipaisi elvyttämistä. Aikaisempi sorapolkuratkaisu ei kuitenkaan iske yhtään, joten tällä hetkellä vahvimpana vaihtoehtona on polun rakentaminen liuskekivistä. Niin ja sitten haaveilen myös pienestä kasvihuoneesta, mutta sen aika ei ehkä kuitenkaan ole vielä tänä kesänä.