lauantai 6. toukokuuta 2017
Mökkikauden aloitus
Tänään se alkoi virallisesti. Meidän mökkikausi.
Luukut irrotettiin ikkunoista, mökki imuroitiin ja siistittiin, ja pallogrillikin lämpeni ensimmäistä kertaa. Kun luukut poistettiin ja puutarhakalusteet siirrettiin ulkosalle, oli mökki yhtäkkiä taas yhtä ihana ja valoisa kuin viime kesänäkin. Aurinko paistoi ja tuntui kuin mitään talvea ei olisi välissä ollutkaan. Muutamien mukulakukkien lisäksi kukkapenkeissä kukkivat esikot ja raparperikin jo kovasti puski maasta. Ja näkyihän siellä penkeissä kyllä jo muutakin, kun oikein meni multaa nuuhkimaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana puutarha teillä ja mikä hienointa, niin puutarhanne ilmeisesti kulkee suvussa? Ihana leppoisa fiilis kuvissa. Esikasvatuksen kanssa itse aloitin monta vuotta liian aikaisin ja tästä syystä kasvu oli epätasaista. Lähtökohtana olen pitänyt sitä, että ulkona pitää olla yöpakkaset pois ja n. +5, jotta aloitan esikasvatuksen. Kyllä ne sitten ehtivät. Suomen kesä tuntuu jotenkin painottuvan elokuuhun. Ihanaa äitienpäivää!
VastaaPoistaKiitos:-) Juu, palstan ostivat alkujaan vanhempani. Heidän jälkeensä puutarhurina hyöri isoäitini, kunnes itse astuin kokonaan ohjaimiin parisen vuotta sitten.
PoistaTäytyy tosiaan todeta, että huomasin myös, että siemenpussin ohjeita noudattaen noiden perennojen idätysaika on ihan liian aikainen...
Mukavaa viikkoa sinulle!